HUOM!
TÄTÄ SIVUA EI ENÄÄ
PÄIVITETÄ,
KLIKKAA TÄSTÄ
AJANTASALLA OLEVAAN
VERKKOKAUPPAAMME |
Päävalikko
|
|
|
Sisäpuoliset
suodattimet |
|
|
Valikoimiimme
kuuluu erittäin laaja skaala
erilaisia ja eri tasoisia
suodattimia. Tehtaan suosittelema
akvaarion koko, suodattimen
kiertoteho ja virrankulutus on
ilmoitettu valkoisella pohjalla.
|
Lisäksi olemme
laittaneet Akvaariokeskuksen oman
arvion vihreälle pohjalle, joka on
oma näkemyksemme suodattimesta ja
perustuu ainoastaan omiin ja
asiakkailta saatuihin
käyttökokemuksiin - ei numeroilla
mitattaviin faktoihin. |
Arviot eivät perustu virallisiin
vertailuihin tai testeihin, vaan
ovat ainoastaan oman kokemuksen
tuomia mielipiteitä ja niitä tulee
tulkita sen mukaisesti.
|
- Suositus
akvaarion koosta: Akvaario,
jonka ko. suodatin jaksaa
pyörittää niin, että
(keskimääräisellä kalakannalla,
ruokintakädellä ja
vedenvaihtorutiineilla) vesi pysyy
kirkkaana, riittävän
happirikkaana, eikä suodatinta
jouduta pesemään bakteerikannalle
haitallisen usein.
- Suodatuksen teho: Tässä
tarkoitetaan suodattimen
mekaanista (roskien poisto) ja
biologista suodatustehoa. Eli
kuinka hyvin suodatin todella
selviää tehtävästään. Nopea
tukkeutuvuus laskee arvosanaa.
- Käyntiääni: Täyden kympin
saa, kun akvaarion sisällä tai
ulkopuolella kaapissa olevasta
suodattimesta ei kuulu lainkaan
havaittavaa ääntä normaalissa
asuinympäristössä. Nelosen saa,
jos hurinan takia joutuu akvaarion
vieressä istuessaan ja
keskustellessaan korottamaan
ääntänsä yli normaalin puhetason.
- Käytön helppous: Oma
kokemus ja asiakkailta saatu
palaute. Useimmista suodattimista
on ainakin muutamalta sadalta
käyttäjältä saatua palautetta
siitä, kuinka helpoksi tai
vaikeaksi he ovat suodattimen
käytön kokeneet. Mikäli suodatin
on opastuksesta huolimatta koettu
yleisesti vaikeaksi käyttää on
arvosana heikompi. Myös lyhyt
huoltoväli laskee arvosanaa.
|
|
![](./kuvat/Eheim-aquaball-logo.jpg)
Laadukas
ja hinta-laatusuhteeltaan
erinomainen perussuodatin.
Helppo käyttää, hiljainen ja
hommansa hyvin hoitava.
![](./kuvat/eheim-aquaball-rajaytyskuva-uusi.jpg)
Lisätietoa
valmistajan
kotisivuilla
|
Malli |
45 |
60 |
130 |
180 |
Akvaarion
koko |
< 45
L |
30 - 60
L |
60 - 130
L |
80 - 180
L |
Kiertoteho
l/h |
120-380
l/h |
150-480
l/h |
180-550
l/h |
210-650
l/h |
Virrankulutus
W |
5 |
5 |
6 |
6 |
Akvaarion
koko |
alle 45 L |
30 - 50 |
40 - 100 |
50 - 130 |
Suodatuksen
teho (4-10) |
9 |
9 |
9 |
9 |
Käyntiääni |
10 |
10 |
10 |
10 |
Käytön
helppous |
9 |
9 |
9 |
9 |
|
|
![](./kuvat/eheim-logo.gif)
aquaCorner
60
Laadukas
ja esteettinen kulmasuodatin
pieniin akvaarioihin.
![](./kuvat/Eheim-aquacorner60.jpg)
Lisätietoa
valmistajan
kotisivuilla |
|
Malli |
60 |
|
|
|
Akvaarion
koko |
10 - 60
L |
|
|
|
Kiertoteho
l/h |
200 l/h |
|
|
|
Virrankulutus
W |
4 |
|
|
|
|
|
![](./kuvat/eheim-biopower_logo.jpg)
Tehokas
biologinen
suodatin
akvaarion sisälle.
![](./kuvat/eheim-biopower_virtauskuva.jpg)
Lisätietoa valmistajan kotisivuilla |
Malli |
160 |
200 |
240 |
Akvaarion
koko |
80-160
L |
100
- 200 L |
160-240
L |
Kiertoteho
l/h |
180-550
l/h |
210-650
l/h |
280-750
l/h |
Virrankulutus
W |
5 |
6 |
6 |
|
|
![](./kuvat/eheim-powerline_logo.jpg)
Tehokkaampaan
suodatukseen. Helppo käyttää
ja mahdollisuus muuntaa
erikoisempiinkin tarpeisiin
sopivaksi.
Tämä suodatin jaksaa hoitaa
tehtävänsä kiitettävin
arvosanoin myös isomman
akvaarion lisäsuodattimena!
![](./kuvat/Eheim-powerline_XL.jpg)
Lisätietoa
valmistajan
kotisivuilla
|
Malli |
200 (2048) |
XL (2252) |
Akvaarion koko |
100 - 200 |
> 200 |
Kiertoteho l/h |
600 l/h |
1200 l/h |
Virrankulutus W |
10 |
28 |
Sähköjohdon pituus |
150 cm |
|
Akvaarion
koko |
80
- 140 |
yli
200 l lisäsuodattimeksi |
Suodatuksen
teho (4-10) |
10 |
10 |
Käyntiääni |
10 |
9 |
Käytön
helppous |
10 |
10 |
Plussaa muunneltavuudesta.
Tarpeiden muuttuessa,
suodatinkin muuttuu moneksi. |
|
|
![](./kuvat/eheim-pickup_logo.gif)
Laadukas ja
hinta-laatusuhteeltaan
erinomainen perussuodatin.
Helppo käyttää, hiljainen ja
hommansa hyvin hoitava.
![](./kuvat/Eheim-PickUp.jpg)
Lisätietoa
valmistajan
kotisivuilla |
Malli |
45 (2006) |
60 (2008) |
160 (2010) |
200 (2012) |
Akvaarion koko |
alle 45 L |
alle 60l |
alle 160 L |
alle 200 L |
Kiertoteho l/h |
50-180 l/h |
150-300 l/h |
220-500 l/h |
220-570 l/h |
Laitteen mitat
(Pit.xSyv.xKork.) |
50x63x135mm |
75x96x163mm |
75x96x218mm |
75x96x275mm |
Virrankulutus W |
3,5 W |
4 W |
6 W |
6 W |
Akvaarion
koko |
20
- 40 L |
30
- 55 L |
40
- 100 L |
60
- 130 L |
Suodatuksen
teho (4-10) |
9 |
9 |
9 |
9 |
Käyntiääni |
10 |
10 |
10 |
10 |
Käytön
helppous |
9 |
9 |
9 |
9 |
|
|
![](./kuvat/JBL-logo%202.jpg)
CristalProfi i greenline
Laadukas
ja esteettinen
kulmasuodatin.
|
|
![](./kuvat/JBL-CristalProfi80_greenline.jpg) |
![](./kuvat/JBL-CristalProfi100-greenline.jpg) |
![](./kuvat/JBL-CristalProfi200-greenline.jpg) |
Malli |
CristalProfi
i80 |
CristalProfi
i100 |
CristalProfi
i200 |
Akvaarion koko |
60 - 100 L |
90 - 160 L |
130 - 200 L |
Kiertoteho l/h |
150-420 l/h |
300-720 l/h |
300-720 l/h |
Laitteen mitat
(Pit.xKork.xSyv.) |
140x240x122mm |
85x295x85mm |
85x365x85mm |
Virrankulutus W |
4 W |
8 W |
8 W |
|
|
![](./kuvat/fluval-logo.jpg)
Fluval
U1-U4
|
|
![](./kuvat/Fluval-U1.jpg) |
![](./kuvat/Fluval-U2.jpg) |
![](./kuvat/Fluval-U3.jpg) |
![](./kuvat/Fluval-U4.jpg) |
Malli |
U1 |
U2 |
U3 |
U4 |
Akvaarion
koko |
<55 |
45-110 |
90-150 |
130-240 |
Kiertoteho
l/h |
250 |
400 |
600 |
1000 |
Virrankulutus
W |
5 |
5 |
7.5 |
12 |
|
|
![](./kuvat/Tetra-logo.png)
Tetra
Edullinen,
mutta hintaansa nähden
hommansa mukavasti hoitava
suodatin.
|
|
![](./kuvat/Tetra-IN400-plus.jpg) |
![](./kuvat/Tetra-IN600-plus.jpg) |
![](./kuvat/Tetra-IN800-plus.jpg) |
![](./kuvat/Tetra-IN1000-plus.jpg) |
Malli |
In 400 |
In 600 |
In 800 |
In 1000 |
Akvaarion
koko |
30-60 L |
50-100 L |
80-150 L |
120-200
L |
Kiertoteho
l/h |
200-400
l/h |
300-600
l/h |
400-800
l/h |
500-1000
l/h |
Virrankulutus
W |
7 W |
8 W |
12 W |
14 W |
|
|
![](./kuvat/hydor-logo.jpg)
Crystal
![](./kuvat/Hydor_crystal.jpg)
|
Malli |
K10ll |
K20ll |
RO5ll |
R10ll |
R20ll |
Akvaarion
koko |
20-50 |
40-90 |
80-150 |
120-200 |
>200 |
Kiertoteho
l/h |
170 |
450 |
650 |
800 |
900 |
Virrankulutus
W |
4 |
5 |
10 |
11 |
12 |
Akvaarion
koko |
alle 45 |
30-50 |
50-80 |
80-110 |
120-140 |
Suodatuksen
teho (4-10) |
6 |
6 |
7 |
7 |
7 |
Käyntiääni |
7 |
7 |
7 |
7 |
7 |
Käytön
helppous |
8 |
8 |
8 |
8 |
8 |
|
|
![](./kuvat/aquael-logo.jpg)
UNIFILTER UV
Power
Sisäsuodattimet,
joissa led-UV-sterilisaattori
(tappaa leväsolukkoa,
bakteereita ja loisia vedestä)
![](./kuvat/AquaEl-uniuv_4led.jpg)
|
Malli |
500
UV Power |
750
UV Power |
1000
UV Power |
Akvaarion koko |
100-200 |
200-300 |
250-350 |
Kiertoteho l/h |
500 |
750 |
1000 |
Virrankulutus W |
6,5 |
9,5 |
12,5 |
|
|
![](./kuvat/aquael-logo.jpg)
UNIFILTER
![](./kuvat/AquaEl-unifilter_kaikki.jpg) |
Malli |
500 |
750 |
1000 |
Akvaaarion koko |
100-200 |
200-300 |
250-350 |
Kiertoteho l/h |
500 |
750 |
1000 |
Virrankulutus W |
5 |
8 |
11 |
|
|
![](./kuvat/aquael-logo.jpg)
PAT MINI
![](./kuvat/AquaEl-patmini.png) |
|
|
|
|
Akvaaarion koko |
10-120 |
|
|
Kiertoteho l/h |
400 |
|
|
Virrankulutus W |
4 |
|
|
|
|
![](./kuvat/aquael-logo.jpg)
TURBO FILTER
![](./kuvat/Aquael-turboFilter.jpg) |
Malli |
1500 |
2000 |
|
Akvaaarion koko |
250-350 |
yli 350 |
|
Kiertoteho l/h |
1500 |
2000 |
|
Virrankulutus W |
22 |
27 |
|
|
Sera
koteloimaton suodatin
Erinomainen
erityisesti poikasille ja
pienille kaloille, jotka
perinteinen sisäsuodatin
helposti imaisisi sisäänsä.
![](./kuvat/sera-f400.jpg)
Lisätietoja
valmistajan
sivuilla
|
Malli |
F 400 |
F 700 |
F 1200 |
Akvaarion koko |
alle 100 |
alle 150 |
alle 300 |
Kiertoteho l/h |
100 - 400 |
100 - 650 |
300 - 1200 |
Virrankulutus W |
5 |
5 |
15 |
Akvaarion
koko |
20
- 50 |
40 - 80 |
80
- 140 |
Suodatuksen
teho (4-10) |
8 |
8 |
7 |
Käyntiääni |
7 |
7 |
7 |
Käytön
helppous |
8 |
8 |
8 |
|
|
Sera
ilmapumpulla toimiva
suodatin
Erinomainen
erityisesti poikasille ja
pienille kaloille, jotka
perinteinen sisäsuodatin
helposti imaisisi sisäänsä.
![](./kuvat/seraL60.jpg)
Huomioi, että tarvitset
suodattimen toimintaan myös
ilmapumpun, letkua, säädön
ja takaiskuventtiilin. Ne
löydät
täältä
|
Malli |
L 60 |
L 150 |
L 300 |
Akvaarion koko |
alle 60 |
alle 150 |
alle 300 |
|
|
|
|
Akvaarion
koko |
20 - 50 |
40
- 80 |
80
- 140 |
Suodatuksen
teho (4-10) |
6 |
6 |
6 |
Käyntiääni |
riippuu
ilmapumpusta |
riippuu ilmapumpusta |
riippuu ilmapumpusta |
Käytön
helppous |
8 |
8 |
8 |
|
|
Valikoimiimme
kuuluu myös muita
suodatintyyppejä. Esim.
Pohjasuodattimia,
rasiamalliset
ilmapumppusuodattimet ja muita
poikassuodattimia,
mattosuodattimia jne. Neuvomme
myös mielellämme
rakentelijoita
valutussuodattimien,
leijupetien ja
parvekelaatikoiden ym. kanssa. |
|
|
Mattosuodatin |
![](./kuvat/Hobby-hieno_mattosuodatin.jpg) ![](./kuvat/jbl-mattosuodatin.jpg) ![](./kuvat/eheim1212.jpg)
Kiertovesipumput
löydät täältä
Mattosuodatin koostuu
yleensä suurehkosta
suodatinmaton palasta ja
kiertovesipumpusta.
Kompleksi rakennetaan aina
itse ja variaatioita on
lähes yhtä monta, kuin
tekijääkin. Rakenteluohjeita
esim. Jukka
Järven kotisivuilta
|
Toimivimmillaan
mattosuodatin on
poikasakvaarioissa, joissa
maton pinta kerää vedestä
poikasten ruuaksikin kelpaavaa
"höttöä" ja likoeläimistöä.
Imu maton pinnassa ei myöskään
muodostu poikasille liian
suureksi. Suodatinmaton palaa
voidaan myös käyttää
toimivassa "pääakvaariossa"
altaan jakamiseen poikasille
ja muille omaksi alueikseen.
Pienehköissä akvaarioissa,
joissa kalamäärä ja ruokinta
on niukka, sekä vedenvaihdot
hieman tavallista suurempia
(n. 70% viikossa on suositus
mattosuodatinakvaariossa)
matolla voidaan usein korvata
sisäsuodatin.
Isommissa lähes
kasvittomissa ja/tai
kivikkoakvaarioissa ja
suuremmilla kirjoahvenilla
voidaan mattoa käyttää myös
yksinomaisena suodattimena.
Useimmiten tarvitaan
kuitenkin lisä- tai
pääsuodattimeksi
sisäsuodatin tehostamaan
roskankeruuta ja hapetusta
ja/tai ulkopuolinen suodatin
tehostamaan suuren
vesimassan vaatimaa
biologista hajotustyötä.
Maton heikot puolet ovat
heikko mekaaninen (roskan
keräys) suodatusteho. Heikko
virtaus, jonka vuoksi
tarvitaan useimmiten
lisähapetusta
(kiertovesipumppu/hapetin).
Pienikin käyttövirhe
aiheuttaa usein maton
tukkeutumisen. Suuri
vedenvaihdon tarve sulkee
herkimmät kalalajit ja
kasviakvaarion pidon pois.
Kovan veden paikkakunnilla
tämä tarkoittaa käytännössä
pelkästään kovan veden,
kivikkoakvaariota (esim.
Malawi / Tanganyika)
Suurissa akvaarioissa
riittävän biologisen
suodatuksen aikaan
saamiseksi maton tulisi olla
valtavan suuri, jolloin se
vie melkoisen tilan
akvaariosta. Suodatintyypin
suuri koko verrattuna muihin
tyyppeihin ja ulkonäkö (joka
on toki makuasia :) ovat
vähentäneet maton suosiota.
Hyvinä puolina on
suodatintyypin edullinen
hinta ja rakentelun ilo.
Sopii pienelle budjetille ja
harrastajille, jotka
jaksavat nähdä hieman
enemmän vaivaa rakentelussa,
akvaarion hoidossa ja joille
vesikemia ja akvaariossa
tapahtuvat biologiset
prosessit ovat tuttuja -
emme välttämättä
suosittelisi aloitteleville
harrastajille.
|
|
Akvaarion
koko |
Sopii
lähes kaiken kokoisiin
akvaarioihin |
Suodatuksen
teho (4-10) |
6 |
Käyntiääni |
kiertovesipumpusta
riippuen |
Käytön
helppous |
6,
mutta plussaa rakentelun ja
kokeilun ilo ;) |
|